... ja hippunen sanoi että "keinutaan!" ja hän keinuikin!

^Hippa keikkui ja kiikkui ja pesi välillä mummon hammasvälitkin. Ja ehti parin tunnin aikana nukkua pois vähän 7 viikon aikana syntyneitä univelkojakin, vai mikä lie aina väsyttää viimeiseksi jäävää pentua? Joka kerta sama juttu.

Olihan se Hippakin kovin iloinen, kun Hanna tuli hakemaan. Hanna olikin tullut viikkojen aikana Hipalle jo tutuksi. Hippakin siis pääsi uuteen kotiin juhannukseksi, ihan kuin Unelma -tyttönen tasan 10 vuotta sitten.

Nyt ovat siis kaikki pentuset lentäneet pesästä. Haikea mutta hyvä mieli, kun kaikki saivat niin kivat kodit! Hyvää elämää teille, pikkuiseni! Toivottavasti pian tavataan!

 

Torstaina Mirka ja Sami tulivat hakemaan Tessua kotiin juhannukseksi. Pikkumies oli heti innolla Mirkan jaloissa, mutta "isoveli" Petteriin tutustuminen vähän jänskätti. Eiväthän nuo tosiaan ole tavanneet vieraita koiria, paitsi Jatsi-tädin, mutta siitä on aikaa jo viikkoja. Onneksi Petteri oli oikein ystävällinen, nuuhki nätisti ja heilutteli häntää vielä autossakin. Tessu pääsi oitis tutustumaan talleihin ja hevosiinkin, mistä varmasti tuleekin Tessulle "toinen koti".

Hei hei pikku Tessu, ole reipas äläkä rääkkää hirveästi Petteriä!

Niinpä lähti pikku Tomakin maailmalle. Pääsi bullmastiffien kaveriksi Lehmoon.

Pami saatteli poikansa tyytyväisenä autolle, eikä Unskikaan tuntunut olevan moksiskaan. Otettiin pikku pihatottikset murheeseen, ja tytöt olivat kovin tyytyväisiä. Taitaa tuo pikkupojan lähtö kaihertaa minua eniten... Ihana tietää, että pääsi hyvään kotiin. Hippa ja Tessu jäivät hiukan hiljaisina katselemaan, mutta nyt riehuvat jo ihan täysillä. Väki vähenee ja pidot paranee.

Niin lähti ensimmäinen maailmalle. Mamman pikku-ukko Romeo haettiin eilen illalla. Miten tähän ei totu ikinä . Sisarukset painivat ja touhuavat entiseen malliin, eivätkä osaa ikävöidä pientä veljeään. Pami taitaa olla enemmän kuin tyytyväinen, kun lauma hupenee. Se ei antaisi enää imeä ollenkaan, ja hyvä niin.

Romeo pääsi heti kesäpaikkaan eikä matka ollut pitkä. Illalla tuli jo tekstiviesti: "Matka meni hyvin. On syöty, nukuttu ja nyt leikitään. Ja tutustuttu kisun kans." Ensimmäinen yökin uudessa kodissa oli kuulemma mennyt hyvin. Reipas pikkumies!

Mukavaa, että Romeolla on kaverina myös Kikka-kisu! Toivottavasti tavataan pian!

 

Roudasin vekarat silmäpeilaukseen. Kolme mahtui hyvin isompaan boksiin, mutta ajattelin, että vähän väljempää kun jätän neljännen takakonttiin boksin viereen köllöttelemään. Not guud aidiö. Romeo ja Tessu voivat huonosti, ensin oksensivat ja sitten kuolasivat. Romeo, joka oli boksissa, kuolasi Hippa-siskon ihan märäksi, ja Tessu, joka ei ollut boksissa kaivautui boksin ja seinän väliin pahaa oloaan potemaan. Reppana. Hippa varmaan vain tuumasi, että aika kovasti vuotaa katto näin sateella ja Toma istui boksin perällä sen näköisenä, että olisi halunnut eroon koko kuolaavasta sakista.

Perillä siis oli siistittävä koko poppoo. Pienten olo parani heti, kun päästiin ulos autosta. Silmäpeilaus meni mukavasti ja kaikilla oli kirkkaat ja terveet silmät, sekä ennen tippoja katsottuna että tippojen kanssa . Ipanoilla riitti ihastelijoita sekä asiakkaiden että henkilökunnan joukossa. Kaikki ihmettelivät, miten ne ovat noin rauhallisia. Rauhallisia, muka! Pahoinvoivia ne vain olivat!

Takaisin tullessa sulloin kaikki boksiin - olivatpahan ainakin sen verran tiukassa, etteivät päässeet heilumaan. Oikein tyytyväisiä ja hiljaisia olivat kotimatkan. Ja heti kun sain ne kotiin ja ulos boksista, alkoi silmitön riehuminen!

Samaan syssyyn pitääkin kertoa vastaava episodi viime viikolta:

Eräänä aamuna Onni-kisu tuli sisään ulkona vietetyn yön jälkeen ja yski ja kakoi kovasti kurkkuaan. Se kun ei ottanut loppuakseen, niin katsoin Onnia tarkemmin: silmät eivät vuotaneet, nenä ei vuotanut, kisu oli terveen näköinen, mutta nieleskeli ja yski ja kakoi muutaman sekunnin välein. Tuumasin, että sillä on varmaan joku ruoto, höyhen tai luu juuttunut kurkkuun. Onnihan ei anna käsitellä suutaan eikä apuvoimia ollut läsnä, joten tilasin ajan eläinlääkärille. Sitten hain aitasta kuljetuskopan ja melkoista väkivaltaa käyttäen onnistuin sullomaan kissan sinne. Ja kas! Yskä oli loppunut! Kuulostelin ja odottelin, mutta ei köhähdystä eikä niiskaustakaan. Koska Onnin rokotukset oli joka tapauksessa uusittava, niin päätin käyttää tilaisuuden kuitenkin hyväksi.

Niinpä lähdettiin autolla eläinklinikalle Joensuuhun, kissa boksissaan takapenkilläja henkivartijat (aussiet) takakontissa. Onni naukui taukoamatta ja repi ja kynsi laatikon kaltereita. Yhtäkkiä autoon levisi kammottava haju: Onni väänsi kunnon tortut kuljetuskoppaansa. Unski pyöritteli silmiään takakontissa sen näköisenä, että pyörtyy justiinsa. Ikkunat selällään hujuutimme loppumatkan. Kun lähdin kantamaan koppaa autosta klinikalle, havaitsin, että koppa myös lainehti - ja tiedättehän, miltä kissan pissa haisee. Menin klinikan sairasosastolle ja ravistelin Onnin kopastaan yhteen tyhjään häkkiin. Sitten pesin kuljetuskopan kuumalla suihkulla ja desinfiointiaineella. Sepä sujuikin nopsaan, mutta entäs Onnin pesu! Otin märän ja haisevan kissan pyyhkeeseen ja kannoin sen lavuaarin ylle. Aloin hiljakseen valella sitä lämpimällä vedellä, mutta Onnipa suivaantui kertakaikkiaan , tarrasi ensin peilin alla olevaan lasihyllyyn ja tempaisi siitä alas kaikki käsipyyhepaperit ja pesuainepullot. Kun irrottelin kattia hyllyn reunasta, se tarrasi viereiseen hyllykköön ja repi siitä alas sideharsotaitokset, muutaman verinäytteen, sakset ja erinäisiä letkuja ja aparaatteja, joiden käyttötarkoitusta osaan vain arvailla. Toisen käden kyynärpäällä onnistuin sulkemaan vesihanan samalla kun puristin kissaa kaikin voimin, ettei se olisi karannut käsistäni. Onni rauhoittui, kun vesi lakkasi lorisemasta. Kun kissan pesu ei kerta onnistunut, niin eipä jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin tunkea eläin takaisin kuljetuskoppaansa. Siitähän Onni ei tykännyt, vaan pissasi päälleni! Hemmetin katti! Siinäpä sitten istuin haisevana ja raivoissani odottamassa vuoroani. Kun se lopulta koitti ja eläinlääkäri pyysi ottamaan kissan kopasta pöydälle, sanoin, että sitä en kyllä tee. Raotin kopan kantta sen verran, että lääkäri sai tyrkättyä piikin Onni-paran niskaan. Maksettiin ja lähdettiin äkkiä kotiin. Kotimatkan Onni oli hipihiljaa ja näytti vihaiselta. 

Että jotta kyllä aussiepentue (kahdeksankin pentua!) on niin helppo nakki lääkärissä käytettäväksi kissaan verrattuna!